satu_syrjanen SATU SYRJÄNEN
kuvataiteilija, muotoilija
Artist, Designer


Soraharjunkatu 2a
33270 Tampere, Finland
Tel. +358 50 4055373
satu.syrjanen(at)elisanet.fi
www.satusyrjanen.fi

English version
In English

T eokseni toteutan pääasiassa työhuoneellani Tampereella, mutta myös ulkomaanresidensseissä  1-3: n kuukauden työskentelyjaksojen aikana. Vuonna 2008 työskentelin yhdeksän kollegan kanssa kuukauden ajan Kiinassa. Toteuttamamme teokset jäivät pysyvästi FuLe International Ceramic Art Museums kokoelmiin Fuping:iin.

Kuvataideopinnot aloitin Kankaanpään taidekoulussa 1972. Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuin taiteen maisteriksi 1982, pääaineena keramiikkataide. Teoksiani on ollut esillä vuodesta 1974 lähtien lukuisissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä. Vuodesta 1982 lähtien olen osallistunut alani symposiumeihin, työpajoihin ja näyttelytoimintaan kotimaassa ja ulkomailla.  (Katso ansioluetteloni sivun lopussa)

K aj Kalinin luonnehdinta teoksistani “loogisina rakenteina” (katalogissani 1999), sopii teoksiini edelleen. Muotojeni lähtökohta on usein geometrinen. Luonnon orgaaniset, mikroskooppisen pienet rakenteet ovat innoittajina teosteni konstruktioille. Teoksissani käytän usein erilaisia kierteitä ja spiraaleja saavuttaakseni niihin liikkeen tunnun.



Teoksia

"Mandorla", 2013, stoneware, 17x28x56 cm

   
"Taihuttaret", 2010, 50x29x22 cm, 58x38x22 cm
   
Kuuvene / Moon boat, 2006, 19x27x67 cm
   
"Muisto / Memory", 2007, 20x39x39 cm
   
"White Coral"
18 x 38 x 38 cm - stoneware - 2002

   
Suuri koralli / Big coral, 2006, k./h. 25 cm, Ø 57 cm
   
"Red Coral"
20 x 40 x 40 cm - stoneware - 2002

   
"Red Organism"
21 x 43 x 17 cm - stoneware - 1997

   
"White Organism"
21 x 43 x 16 cm - stoneware - 1997

   
"Blue Geodi"
48 x 34 x 14 cm - stoneware - 2001

   
"Turquoise Geodi"
33 x 50 x 16 cm - stoneware - 2001

   
"Yellow Geodi"
47 x 31 x 18 cm - stoneware - 2001

   
"Red Volume"
50 x 43 x 43 cm - stoneware - 1998

   
"Variations of the Volume Series"
   
"Värikenttä 4-6 / Colour field 4-6", 2009, 10x39x49 cm
"White Triumph"
38 x 34 x 16 cm - stoneware - 1994

   
"Kierre / Twist"
26 x 54 x 32 cm - stoneware - 1999

   
"Laterna", 2003, k./h. 45 cm, Ø 34 cm
   
"Black Geo"
46 x 37 x 37 cm - stoneware - 2002

   
Karuselli / Carousel, 2006, k./h. 43 cm, Ø 34 cm
 
Korkea koralli / High coral", 2003, k./h. 44 cm, ø 34 cm
   
"Aurinkovene / Sun ship", 2007, 18x46x107 cm
   
Kuulaiva / Moon ship, 2006, 18x46x107 cm
   
Löytöretki I / Exploration I, 2009, 19x32x78 cm
   
"Tropea I, II", 2005, k./h. 12 cm, Ø 58 cm
Installaatioita ja julkisia teoksia
"Lammikot / Ponds", relief, 2007, elementin koko, each, 1,5x34x34 cm
   
"Vetehinen", 2006/2007 reliefi, relief
10x180x350 cm, veistos, sculpture 26x67x175 cm
tilausteos, Commissioned work, Tampereen kaupunki, City of Tampere, Finland

   
Narkissos, 2007, modulin koko, each k./h. 3,5 cm, Ø 19 cm
   
"Delta, 2007", reliefi, relief, 1,5x103x240 cm
   
"Circle"
220 x 220 x 8 cm - stoneware - 1997

   
Näyttely/Exhibition: Galleria Mältinranta, 2007, City of Tampere, Finland

   


Ansioluettelo

SATU SYRJÄNEN
kuvataiteilija, keramiikkataiteilija, muotoilija

syntynyt: 31.8.1953, Tampere
osoite: Soraharjunkatu 2, 33270 TAMPERE
puh. 050-4055373
satu.syrjanen@elisanet.fi
www.satusyrjanen.fi

OPINNOT
1993-96    Taiteilijan pedagogiset opinnot, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki,
1978-82    Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki
1972-74    Kankaanpään taidekoulu

JÄSENYYDET
    Suomen Kuvanveistäjäliitto
    IAC, International  Academy of Ceramics
    Ornamo, Taiteilijat O
    Tampereen taiteilijaseura

JULKISET TEOKSET JA KOKOELMAT
    Valtion taidekokoelma
    FuLe International Ceramic Art Museum, Fuping, China
    Tilaustyö,Tampereen kaupunki, reliefi ja veistos, Kaukajärven terveystalo
    Air Vallauris Foundation, Ranska
    Nokian kaupunki, terveyskeskuksen laajennusosa, reliefit, veistokset
    Suomen ulkoministeriö
    Design Museum (Taideteollisuusmuseo), Helsinki
    Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kokoelmat
    Helsingin kaupunki
    Tampereen kaupunki
    Kankaanpään kaupunki
    Ylöjärven kaupunki
    Telecom Finland Oy
    Tampereen nykytaiteen museo, Tampere
    Archie Bray Foundation, Helena, Montana, USA

RESIDENSSIT, TOIMINTA
2016    Kongressi ”Keramiikka arkitehtuurissa ja julkisessa tilassa” Barcelona, Espanja
2015-16    Kuukauden taiteilija (joulu-, tammikuu), Taiteilijat O / Ornamo
2014    Artic Clay Symposium & Workshop, 1 kk, Posio    
2008    Työskentely vierailevana taiteilijana 1 kk, FLICAM residenssi, Fuping, Kiina
2007    Työskentely vierailevana taiteilijana 3 kk, FONCA, Mexico City, Meksiko
2003    Työskentely, 2 kk, A.I.R. Vallauris, Ranska
2003    "Sharing Experiences", iron, fire, glass symposium, International Exhibition and Competition of Fire-sculpture, II palkinto, 4:n taiteilijan ryhmä, Hälleforsnäs, Ruotsi
1998    Työskentely Estoi, Portugali
1988    Työskentely vierailevana taiteilijana, 3 kk, Archie Bray Foundation, Helena, Montana, USA
1986-88 Freelance-tuotesuunnittelija, Arabian tehdas, Helsinki
1986-87 Ammattiopettajan Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopistossa, Hämeenlinna
1986-87 Tuntiopettajana Ahjolan kansalaisopistossa, Tampere
1982    Tuotesuunnittelijaharjoittelijana Arabian tehtaalla, Helsinki
1976-78 Tuntiopettajana Pirkkalan kansalaisopistossa, Pirkkala
1975-    Työhuone Tampereella

TÄRKEIMMÄT OPINTOMATKAT
Kiina, Etelä-Korea, Japani, Meksiko

YKSITYISNÄYTTELYT
2014    Kanneltalon galleria, Kannelmäki, Helsinki, SS / Lars Holmström
2013    Keramiikkamotiiveja, Täky  Galleria, Lappeenranta
2012    Keramiikkamotiiveja, Galleria BE`19, Helsinki
2011    Jorma Panula-säätiö, Piiparila, Kirkkonummi
2011    Willa Mac, suomalaisen nykytaiteen museo / galleria, Tampere, SS / Taru Syrjänen
2010    Kuukauden taiteilija, Designmuseo Helsinki, verkkogalleria Taiteilijat O/Ornamo
2009    Galleri Kronan, Norrköping, Ruotsi, SS / LH
2007    Galleria Mältinranta, Tampere
2006    Galleria Saskia, Tampere, SS / TS
2004    Ornamon ikkunagalleria, Helsinki
2003    Galleria Aqui Siam Ben, Vallauris, Ranska
2003    Kankaanpään taidekoulun galleria, Kankaanpää
2002    Bang&Olufsenin Galleria, Tampere, SS / LH
2001    Design Forum Galleria, Sanomatalo, Helsinki
1999    Kerrostumia II, Taideteollisuusmuseo, Helsinki, SS / TS
1998    Kerrostumia, Hämeen museo, Tampere, SS / TS
1996    Keramiikkareitti, Taideteollisuusmuseo, Helsinki
1995    Sykli, Arabian museon galleria, Helsinki
1993    Galleria Andromeda, Mikkeli, SS / LH
1992    Galleria Marian Portti, Lahti, SS / LH
1992    Kohtaaminen 3, Suomen lasimuseo, Riihimäki, SS / TS
1992    Turun kulttuurikeskus, Vanha Raatihuone, Turku, kutsunäyttely
1992    Kehräämö, Lapinniemi, Tampere, SS / LH
1991    Kohtaaminen 2, Galleria IXIA, Tampere, SS / TS
1988    Kohtaaminen 1, Käsi-ja taideteollisuuskeskus Verkaranta, Tampere, SS / TS
1987    Taideteollisuusyhdistyksen galleria, Helsinki
1985    Galleria Modi, Tampere

KANSAINVÄLISET RYHMÄNÄYTTELYT
2016    Keramiikka arkkitehtuurissa ja julkisessa tilassa, Desigmuseo, Barcelona, Espanja
2014    Suomalaista ja saksalaista keramiikkataidetta, Ludwigsburgin linna, Saksa
2010    CICA, Concurs International de Ceramica L`Alcora, Spain
2009    WCC, European Prize for Applied Arts, Mons, Belgia
2008    FuLe International Ceramic Art Museums (FLICAM), Fuping, Kiina
2007    A.I.R Vallauris at the Lavoir de Mougins, Ranska
2006    16 Contemporary Ceramic Artists, Gallery Aqui Siam Ben, Vallauris, Ranska
2006    Espace Grand Jean, Vallauris, Ranska
2003    Sharing Experiences, iron, fire, glass, Hälleforsnäs, Ruotsi
2002-03    WCC-Europe, Masterpieces, kutsunäyttely, Palazzo Bricherasio, Torino, Italia
2002    12th Baghdad International Festival for Photographic Pictures, Baghdad, Irak
2001    Naapurit II, ruotsalaista, suomalaista ja venäläistä nykykeramiikkaa, Galleria Rantakasarmi, Suomenlinna
2001    11. biennale de céramique contemporaine de Chateauroux, Ranska
1999    The World Competition of Arts & Crafts, Kanazava `99, Japan
1989    NCECA näyttelyt, Central Park Gallery, Kansas City, Missouri, USA
1988    Archie Bray Foundation, Helena, Montana, USA
1988    ORESHAK 88, III kansainvälinen taideteollisuusnäyttely, Bulgaria
1987-88 Zeitgenossisches deutsches und finnisches Kunsthandwerk 4. Triennale, Museum für Kunsthandwerk, Frankfurt am Main, Kestner-Museum, Hannover, Saksa, Taideteollisuusmuseo, Helsinki

RYHMÄNÄYTTELYT KOTIMAASSA JA ULKOMAILLA
2017    Teos 2017, Suomen kuvanveistäjäliitto, Kaapelitehdas, Helsinki
2015    Kesänäyttely, Galleria Sculptor, Hki
2015    Postmodernismi 1980-1995, Designmuseo, Helsinki
2015    S-Galleria, Helsinki
2014-15    Pentik Galleria, Posio
2014    Art and Design of Tomorrow, Bukowskis, Helsinki
2014    Tehrään meistä ny numeroo – vaikuttavia naisia Tampereelta, museokeskus Vapriikki, Tre
2013    Taidenavetta, Pirkkala
2012    Otos Pirkanmaan sairaanhoitopiirin taidekokoelmasta, Galleria Emil, Tampere
2012    Ceramega 12, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
2011    Kolmen viikon kokoelma, Tre:n taiteilijaseura, Galleria Emil, Tampere
2011    Näkijä, viisi katsetta materiaaliin, Varkauden taidemuseo
2011    Ornamo 100 vuotta, Preesens näyttelyt: Jyväskylä, Oulu, Joensuu
2010    Tampereen taiteilijaseura 90 vuotta, juhlanäyttely, Galleria Kritiku, Praha, Tsekki
2009    Now Here Finland muotoilunäyttely,  Seinäjoen taidehalli, Seinäjoki
2009    Art Helsinki 09 nykytaidemessut, Ornamo/O-galleria, Wanha Satama, Hki
2009    Muodon viemää, Fiskars
2009    Matka, Galleria Norsu, Helsinki
2009    Valveilla, Pirkanmaa muotoilee III - näyttely    
2007    10 taiteilijaa Tampereelta, Neue Sächsische Galerie, Chemnitz, Saksa
2007    Taiteilijaparit, kesänäyttely, Taidepappila, Kuhmalahti
2007    Heräämisiä, Pirkanmaa muotoilee II, TR 1, Tampere
2006    Pirkanmaan 3. triennaali, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
2005    Nuutti Group, Gallery Scarabeus, Praha, Tsekki
2005    Sisustamisen vuosisata, Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta, Tampere
2005    Pirkanmaa muotoilee 1, TR 1, Tampere
2004    Ceramega 04, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
2004    Artisaani-ilmiö, Jugendsali, Helsinki
2004    Kesänäyttely, Nuutti Galleria, Virrat
2003    Hehku, Kankaanpää taidekoulu, Kankaanpää
2003    Ihmeiden Puutarha, K´03, Vihreä makasiini, Lappeenranta
2003    Suomalaisen keramiikan vuosisata, Desingmuseo, Helsinki
2002    Findesign now 02, Design Forum Finland, Helsinki
2002    Foster, Tampereen taiteilijaseuran kesänäyttely, Galleria Saskia, Tampere
2001    Keramiikkakesä, Galleria Bronda, Helsinki
2000    Pirkanmaan 1. kuvataiteen triennaali, Museokeskus Vapriikki, Tampere
2000    Pirkanmaan taideteollisuuden aluenäyttely, Haihara, Tampere, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski
2000    Galleria Villa Jankovsky, X kesänäyttely, Kajaani
2000    Ruukku, käsityömuseo, Lappeenranta
1999    Tampereen taiteilijaseuran 55. vuosinäyttely, Työväen keskusmuseo, Tampere
1999    Kesänäyttely, Kuhmalahden Taidepappila, Kuhmalahti
1998    Quatro Estacoes, Palacio Estoi, Estoi, Portugali
1998    Modus-98, Haiharan kartano, Tampere
1998    Suomi muotoilee 10- vuosisadan vaihtuessa”, Design Forum, Helsinki        
1998    Contemporary Ceramics from Finland, Morley Gallery, Lontoo, Englanti
1996    Luovat kädet, Keravan taidemuseo, Kerava            
1996    Ceramega 96, Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski            
1996    TaiK, Pedagogiryhmä, Into Galleria, Helsinki            
1996    Naamio, Taidekeskus Mältinranta, Tampere
1996    Keramiikkataiteilijoita Pirkanmaalta, Valkeakoski
1995    Tampereen Taiteilijaseura 75 vuotta, Tampere-talo, Tampere            
1994    Käyttöesine, TAIKO Ry, Design Forumin galleria, Helsinki
1994    Keramiikkaa Pirkanmaalta, Galleria Verkaranta, Tampere
1992    Worth Gallery, Taos, New Mexico, USA
1991    Mac Laren Markowitz Gallery, Boulder, Colorado, USA
1991    Muodon tähdet, Kluuvin galleria, Helsinki
1991    Suomi muotoilee 8, Taideteollisuusmuseo, Helsinki
1990    Kankaanpään taidekoulu 25 vuotta, Kankaanpää, Markku Salo / S Syrjänen / T Syrjänen
1990    Galleria Septaria, Helsinki
1990    Kolkyt ja risat, Tampereen taideteollinen yhdistys, Interi ry, Vanha kirjastotalo, Tampere
1990    Finnish Design 1990”, Taideteollisuusmuseo, Helsinki
1989    Elaine Horwitch Gallery, Santa Fe, New Mexico, USA
1989    Joanne Lyons Gallery, Aspen, Colorado, USA
1988    Taikoja, Galleria Otso, Espoo
1987-88 Suomalainen muoto, Budapest Unkari, Rostock Berliini Saksa, Tallinna Eesti    
1987-88 Käytä, uutta taidekäsityötä, Taideteollisuusmuseo, Helsinki        
1986    Suomi haaveilee, Helsingin Taidehalli, Fredrikshavn Tanska, Lahti, Jyväskylä, Kouvola, Savonlinna
1986    Muotoilun kesä, Finnish Design Center, Helsinki
1986    Ajatuksen ääriviivat, Arabian museo, Helsinki
1985    Suomi muotoilee 5, Taideteollisuusmuseo, Helsinki
1984-85 Muotoilun talvi, Finnish Design Center, Helsinki            
1983    Suomi muotoilee 3, Taideteollisuusmuseo, Helsinki
1982    Lopputyönäyttely, Taideteollinen korkeakoulu, Taideteollisuusmuseo, Helsinki
1981    Taideteollisen korkeakoulun 110-vuotisjuhlanäyttely, Helsingin Taidehalli
1979    Tampereen taideteollisen yhdistyksen, Interi ry:n 20-vuotisjuhlanäyttely, Tampereen Nykytaiteen museo
1978    Taidetapaaminen Hämeenkyrössä                
1976    Tampereen taideteollinen yhdistys, Interi ry, Tampereen Nykytaiteen museo
1974    Tampereen Taiteilijaseuran 41-vuotisnäyttely, Tampereen Taidemuseo